Usein kysytyt kysymykset
Pelikausi alkaa elokuussa koulujen alkaessa ja päättyy keväällä toukokuun lopulla, mutta innokkaimmat pelaajat harjoittelevat myös kesällä. Kotihallimme on Halikon liikuntahalli, jossa pelivuorot pääsääntöisesti järjestetään.
Halikon Sulkis ei tällä hetkellä järjestä ohjattua toimintaa aikuisille, joten emme valitettavasti pysty tarjoamaan opastusta tai neuvontaa peliuraansa aloitteleville aikuisille. Alle 18-vuotiaat voivat osallistua juniorivuoroille, jossa pelikokemusta ei tarvitse olla ollenkaan.
Sulkapallon harrastamisessa ei ole ikärajoja. Pelaamisen voi aloittaa jo hyvin nuorenakin, mutta ihan yhtä hyvin myös aikuisenakin. Nuorena aloittaessa kehittyminen ja oppiminen on usein nopeaa ja monet varhain aloittaneet ovatkin saavuttaneet peliurallaan merkittävää kilpailumenestystä. Resepti pelikentällä menestymiseen on pitkälti treenaamisen motivaatiossa ja pelissä vaadittavien ominaisuuksien kehittämisen varassa, mutta myös hyvä fysiikka ja pelin lukemisen taito ratkaisevat paljon.
Halikon Sulkiksella ei ole valmennustoimintaa alle kouluikäisille. Alle 18-vuotiaat voivat kuitenkin osallistua junioriryhmään.
Vakiopelivuoroja järjestetään useamman kerran viikossa. Ohjattua toimintaa aikuisille ei ole tarjolla, pelivuoroille pääsee jos on jo jonkin verran kokemusta pelaamisesta tai jos omaa omantasoisen pelikaverin.
Junioreilla (alle 18v) on yksi ohjattu treenipäivä viikossa. Lisäksi juniorit pääsevät pelaamaan omatoimisesti pelivuoroilla.
Lisää tietoa harjoituksista löydät harjoitusvuorot-sivulta.
Sulkapallon harrastaminen on melko edullinen harrastus. Ajantasaiset hinnat jäsenyys- ja pelimaksuista ovat nähtävissä jäsenyys ja maksut-sivulla.
Sulkapalloliiton alaisiin kilpailuihin osallistuvien pelaajien on hankittava itse kilpailulisenssi Suomisportista. Lisää tietoa lisenssistä Sulkapalloliiton sivuilla.
Pelimaksut ja lisenssi eivät automaattisesti sisällä vakuutusta, joten jokaisen on huolehdittava omasta vakuutuksestaan.
Seuran pelimaksut pyritään pitämään edullisena jäsen- ja kisamaksuista saatavilla tuloilla, joten seuran toimintaan toivotaan jäseniltä aktiivista osallistumista ja innokkaita jäseniä toivotaan lisää seuran toimintaan mukaan.